TULEVAISUUDEN VESISTÖASIAT OVAT TÄRKEÄ OSA TÄTÄ PÄIVÄÄ!
Järvien ja jokien kunnostamisella rakennetaan parempaa huomista sekä
nykyiselle että tuleville sukupolville. Mitä aikaisemmin se aloitetaan,
sitä parempiin tuloksiin päästään myös taloudellisesti. Asia on hyvin
ajankohtainen useimmilla paikkakunnilla.
Suunnittelutoimisto Vesmann on erikoistunut vesistöjen ja kalatalouden
kunnostussuunnitteluun ja konsultointiin vuodesta 2001 lähtien. Teemme
myös kaikki suunnittelun pohjaksi tarvittavat maastomittaukset ja
-selvitykset asiantuntemuksella ja kustannustehokkaasti.
Vahvuutenamme ovat ammattitaito, huolellisuus ja joustavuus. Tampereelta
käsin voimme toimia kaikkialle Suomeen. Hankkeiden eteenpäin vieminen
projektikonsultointina kuuluu myös toimintaamme.
Teemme mielellämme tarjouksen kaikenlaisista vesistöjen kunnostukseen
liittyvistä suunnittelutehtävistä.
Vesistöterveisin
Jarmo Manninen
Suunnittelutoimisto Vesmann
|